perjantai, 22. syyskuu 2017

Aika piristävää! Kunnes...

Mä luulin, että turha visiitti tiedossa, vaan ei ollenkaan ollut. Helvatusti asiaa, sekavasti ja sekavassa järjestyksessä kerrottuna, mutta ilmeisesti kuulijalle sepostus oli antoisa, ja uudella tavalla avartava.

Otin askeleen jota mä olen pitkään miettinyt, mutten oo saanut aikaiseksi. Ja toki, oli siinä pieni henkinenkin kynnys ylitettävänä, vaikka pahimmat esteet mä oon ylittänyt jo vuosia sitten. Vastapuolen reaktio oli kannustava ja vaikutti tyytyväiseltä mun suunnitelmaan, vaikka suosituksena olisi enemmän kuin mihin mä olen valmis. "On se parempi kuin ei mitään.", todettiin. Itse mä olen varsin tyytyväinen.

Tuolla, mä vielä paremmin taas muistin kuka ja mikä mä oon, mutta ne ajatukset tuntuivat jäävän siihen huoneeseen. Ihan unohtui. Kunnes...mä kohtasin ympäröivän maailman.

lauantai, 16. syyskuu 2017

En sano mikä on päivän verbi mut se alkaa v:llä

Tuos kuukausi sitten tai joskus, mä kirjoitin, että väsymys on paskinta mitä tiedän. Ei, olin unohtanut. Flunssa ja siihen liittyvä väsymys on vielä paskempaa. Etenkin kun se kestää liian kauan.

Silmät ristissä, aivotonta eteenpäin tuijotusta. Väsyttää, mutta ei nukuta. Lepään kuitenkin, ja sitten tulee nukahtamisvaikeuksia. Yritän nukahtaa leffan avulla. Nukahdankin, tai torkahtalen, mutten pääse syvään uneen.

Herään ehkä aamuyöstä niiskutteluun. Aamut on muutenkin paskimpia.

Vaiks pysyisin himassa, en osaa olla rauhassa. Häärään ympäri kämppää, duunailen kaikenlaista. Mut pitäis köyttää sohvaan. No sit puhuisin, vaikka ääntä pitäis säästellä. Suu jeesusteipillä umpeen?

Oikeesti, tää on niin paskaa, et pinna on kokoajan kiireellä. En oo ollu yksin sitä mieltä.

Onneksi sit, kun mä tästä paranen kaikki on hyvin. Vai onko?

                                       138535999-0abd313e7819f9b395e7f19c7ed59e

lauantai, 2. syyskuu 2017

Tää on mun elämä, ei kenenkään muun

Meidän arkiset saattaa usean mielestä vaikuttaa huonolta vitsiltä tai vaihtoehtoisesti rajattomalta menolta. Se ei ole kumpaakaan. Se on vaan meidän tavallista arkea. En tiedä paremmasta elämästä, enkä oikeastaan halua tietää.

Lukuisat kohellukset, jurmut ja episodit. Miten ne on vältettävissä? Mä en voi kävellä jatkuvasti lasteni perässä ja vakoilla mitä he puuhaavat ja vaikka kävelisin niin en mä silti pysty estämään esimerkiksi pyörällä kaatumista, kun ihan tavallisesti pyöräillään.Mä voin ohjeistaa, mä voin kysellä miten menee, mä voin kysellä muilta vanhemmilta/opettajilta/lasten kavereilta,  mä voin kerrata sääntöjä/tapoja toimia ja mä voin opettaa uusia asioita. Mä en voi rajoittaa lasta pysymään neljän seinän sisällä, jotta näiltä vältyttäisiin .

Hirvittäähän se.

Kiukut ja raivarit. Krooninen uhma, niin kuin mulla on tapana sanoa. Ok, ollaan joustettu, ollaan annettu jossain kohdin periksi. Mutta ennen sitä ollaan yritetty paljon ja kaikenlaista. Joskus, meidän tapauksessa usein, paras vaihtoehto ei ole ehdoton vs. ehdoton. Kompromissi, yhdessä etsitty kompromissi on paras. (Hyvä kirja on muuten on "Tulistuva lapsi" *link* ). 

Sellaiset liian täydelliset ihmiset. Vähän stressaa. En mä pahalla: saa olla rauhassa täydellinen, mut joskus mietin että kuinka hyvin ne tajuavat näitä asioita. Erilaisuutta. Erityisyyttä. Että arki ei kaikilla aina ole ihan yksinkertaista. Se sekoittaa, se stressaa, se todellakin vaatii ylimääräistä efforttia edes jotenkuten toimiakseen. Se vain on sitä.

maanantai, 21. elokuu 2017

Ehkä huomenna on kevyemmät silmäluomet

Väsymys. On paskinta mitä mä tiedän. Ainakin nyt.

Eilen illalla se oli ihanaa. Yllätin itseni peiton alta jo klo 22.15. En alkanut katsomaan leffaa, kun nukutti niin. Ah! 

Ja miks piti herätä neljältä johonkin eikä voinut nukahtaa uudestaan? Pyörin puolihorroksessa kaksi tuntia sängyssä ja toivoin nukahtavani. Nukahdin, just sillai sopivasti. Kun kello soi olin syvässä unessa ja herättyäni ihan koomassa.

Kokonaisvaltainen kooma koko päivän. 

Veetuttaa kun ajatus ei kulje, mikään ei huvita ja mitään ei jaksa. On lytätty olo. Ei jaksa välittää. Maailma näyttää astetta synkemmältä.

 

lauantai, 12. elokuu 2017

Tää on elämän tasapainottelua

On se kummaa.

Olin vain ja sit yhtä-äkkiä iski salama (ei liittynyt paljon puhuttuun Klaara-myrskyyn) päähän.

En tajua miten- ilmeisesti alitajunnasta- se vain odottamatta putkahti. Se taitaa olla sitä valmistusvirhettä - ja sitä ei tuosta vain korjata. Se seuraa.

Onhan tää vähän hankalaa, ja kettumaista. 

Tyhmintä on se, että mä tiedän miten mä voisin päästä tästä "eroon". Siksi "eroon" eikä eroon, koska loppujen lopuksi se olisi pelkkää lumetta. Tai ainakin tulis jotain uutta, ja voi olla, että jotain sietämättömämpää.

Tee niin tai näin.