torstai, 20. heinäkuu 2017

Ei niistä asiat miksikään muutu

Nimittäin viime kesästä, ja sitä edellisestä ja niin edelleen. Viitaten edelliseen postiin: en tainnut katsoa kalenteria riittävällä tarkkuudella. Toistan itseäni, aika usein, näihin aikoihin. Tutut tunteet, tunnelmat ja vibatkin kaivautuivat esiin kuopistaan. Mikä sitten syytä ja mikä seurausta vai onko olemassakaan moista syy-seuraussuhdetta. 

Mitä vanhemmaksi tuun, sitä vaikeampi mun on sietää kommuunielämää. Taas viime kesästä yksi taso alemmas. Oon oppinut puremaan huuliani, ottaa omaa aikaa irrottautuakseni kommuunituskasta, mutta aiempaa aikaisemmin on päästävä kokonaan muualle. Ja vielä ne ei-toivotut ajatusketjut, jotka tästä aktivoituu. Taas. Aina. Hoh-hoi-jaa. Ja etäännyttää mua hetkellisesti lähipiiristä. Onneksi oma pikkuperhe antaa voimaa, ja onkin kaikki kaikessa. Tärkeintä. 👨‍👩‍👦‍👦💜

Vibat. Mistä lie? Ainahan niitä näihin aikoihin. Muistin sittenkin. Mutta, taotaan silloin kun rauta on kuumaa. Tehdään se mikä ehditään ja tarpeelliseksi koetaan. Toistaiseksi oon ollut aikaansaannoksiin ainostaan tyytyväinen, jos tälläisena jatkuu, niin ihan jepjep. Vauriot jäävät pieniksi. Porskutan siis.

 

                            IMG_1314.jpg  

 

torstai, 13. heinäkuu 2017

Olla oma itseni ja vapaalla

Mitä siihen kuuluu?

Valokuvausta ja pokeilua entistä enemmän. Ottamalla hyöty irti valoisista öistä. Kääntää unirytmi ketuilleen. Höpsötellä niin paljon, että lapseni voisi olla aikuinen ja minä lapsi. :D Hyttysen nirhaamista ja raavittavia hyttysenpuremia. Mökkilemmikin Pekka-hiiren hoivaamista hiiribaarilla. Autolla eestaas kruisailua stadin ja landen välillä: anna fiiliksen ja sään kuljettaa. Pillerimäärän tiputtaminen 80%. Jädee, mässyy, grillilihaa. Kuumia löylyjä, muttei vielä kylmiä vesiä.

Jotain tästä kuitenkin puuttuu, verrattuna aiempiin vuosiin. Kiristyneet sukulaissuhteet kommuunimökissä onneksi, mutta myös tietty sähäkkyys. Toimeenpanovoima. Tietty viba? Staattisuus ei kuulosta kivalta: ei kuulosta multa, ei tunnu multa.Voi olla, että muistan väärin, toisaalta se ei kovin paljoo tähän päälle ole, mut kuitenkin se viba. Liian vähän aurinkoenergiaa, liikaa energiaa poistavaa ja/tai liian vähän liikettä joka dellaa vähäisenkin liikkeen, koska pitäisi saada riittävästi impulssia ensimmäiseen liikkeeseen. Hmmm...mut menee kai se näinkin.

Jatkan olotilaa.

sunnuntai, 2. heinäkuu 2017

Oliko se luulo tiedon väärti, vai häh?

Sinä tiedät. Hän tietää. Te tiedätte. He tietävät. 

Me tiedämme, mutta minä en samaa kuin te. Minä tiedän eri asian kuin he tai sinä.

Olettamukset. Just joo. Yks vastaan joukko.

Olettamus vastaan joukko faktoja.

lauantai, 17. kesäkuu 2017

Kaikki tiet johtavat minuun

Tääkin on joku sisään rakennettu, ja kyllä hyvin tiedossa oleva, ei toivottava malli. Jos mikään tai kukaan muu ei saa mun viikonloppua, tai ainakin perjantaita pilalle, niin mä itsen pidän siitä huolen. Kun vielä muutamia tunteja aikaisemmin kaikki oli ok, hyvä mieli ja niin poispäin, niin omilla tulkinnoillani saan tilanteen nopeasti päinvastaiseksi. Tulkitsemalla, katselemalla, arvioimalla. Tekemällä johtopäätöksiä. Oikeita? Vääriä?  Oikeita ja vääriä?

Turhauttavaa uusintaa. Pillerin voimalla eteenpäin.

Tämäkin on jonkinasteinen sukuvika. Toisaalta tämän sukuvian, taipumuksen, on todettu tuottavan oikeitakin johtopäätöksiä. Supersensori, välillä ylisupersensori. Se aiheuttaakin tuota aiemmin kuvattua toimintapaa, koska joskus olen oikeassakin.

                                                 Nimet%C3%B6n.jpg

lauantai, 10. kesäkuu 2017

Mä jo pelästyin et saisin hetken olla rauhassa

Mä en niinku kestä! Mun ei vaan anneta olla rauhassa, ei niin ollenkaan!

Tietty nolouden raja ylitty, kun piti lähteä kesken työpalaverin, kun vaan vitutti niin. Priva-puolen asiat...lapset...lapsi.

En tiedä miten mun pitäis suhtautua? Mä olin, ja mieskin oli, lapsena hyvin elämyshakuinen ja kokeileva. Joten jossain määrin hyväksyn sen lapsiltani, koska meistä molemmista kasvoi ihan rehtejä ja kunnollisia ilman mitään rajuja murrosikiäkään, ja ilman mitään superkontroilloivaa kasvatusta. Mutta mikä oli tilanne silloin, kun oltiin 8-vuotiaita? En muista. Nyt on tullut liian lyhyessä ajassa liian monta juttua, sellaista mitä en olis halunnut kuulla.

Silti, ehkä mua eniten itkettää tää vitun jatkuva putki. Miksi nyt, miksi koskaan? Miksi aina mä? 

Toki lapsikin. Tää ei nyt kovin hyvältä vaikuta. Vtt, puhumme 8-vuotiaasta! Mut voinko luottaa et asettuis raiteilleen ilman järeämpiä toimia? Nyt en vielä tiedä.

Ettekste vois vaan antaa mun olla?