En kehtaa puhua ääneen enää vammoistani, jotka ovat syntyneet viime syksyisen uuden harrastukseni tiimellyksessä. Tosin osan vammoista näkee ihan päälle päin, kuten nyt, kun linkkaan jalkaani. Syksyllä monen mielestä harrastukseni oli hauska ja mielenkiintoinen, mutta nyttemmin saan lähinnä kyseenalaistavia kommentteja, joten minäkin (yritän) pitää suuni kiinni.

Kaikki vammat ovat tähän asti olleet varsin harmittomia. Mustelmia nyt on jatkuvasti siellä sun täällä ja se on jo ihan normia. Syksyllä kerran taitoin nilkkani melko harmittomassa tilanteessa ja totta puhuen olin varma, että nilkkani on murtunut. Kävin röntgenissäkin ja onneksi olin väärässä. Nyt sitten viimeksi onnistuin yhdessä ehkä vähän turhan rohkeassa yrityksessä satuttamaan polveni, kankkuni ja käteni. Tilanteen jälkeen olin ihan ok, mutta seuraavana aamuna polveni ihan jumissa. Käärin ideaalisiteeseen, joka onneksi vähän helpotti tuskaa. Toisessa kämmenessä on usean sentin mustelma, kankun mustelmaa en ole vielä ehtinyt peilailemaan. Lisäksi sain toisen käden kämmenestä nahkani auki ja  kädessä huomaamaton pinkki laastari (on sentään sävy sävyyn paitani kanssa).

Joskus tuumasin, että harrastan tuota niin kauan kun tulee raja vastaan. Se raja taitaa olla aika lähellä, siis fyysinen raja, ei henkinen raja. :D Toisaalta, tt-hoitajan sanoin, harrastukseni on mitä mainioin peruskunnon kehittäjä. Tai sitten se vaan kysyi harrastuksestani testatakseen olenko todella niin hullu miltä vaikutan (jos näin, sai kyllä myöntävän vastauksen!). Anyway, olen edelleen innoissani ja hullaantunut tuohon enkä kovin paljoa kaipaa perusjumppani pariin ja toisaalta, voihan sitä ihan peruslajeissakin sattua. Nimittäin…

Tämä on taas vähän sarjassamme believe it or not, kun eräänä päivänä sain otsaani  pienen kuhmun ja mustelman.

Selitys: olin uimassa ja samalla radalla toiseen suuntaan tuli uimari, joka huitaisi mua otsaan täysillä. Tyyppi (varsin skrode, isoluinen mies) viuhtoi kuin leikkuupuimuri naama veden pinnan alla eikä siis katsonut eteensä. Näin jo kauempaa, että meno oli aika raisua ja ettei tyyppi pysynyt ollenkaan omalla kaistallaan, mutta silti en tajunnut, että se voi muhun osua. Sipaisi siis ihan suoraan käpälällään mua otsaan. Mulle tuli oikeasti vähän tälli olo, koska isku ei ollut mikään kevyt. Vauhdistaan huolimatta tämä tajusi mitä tapahtui ja vastasi minun pahasti mulkoilevaan katseeseeni anteeksi pyytäen, johon ärähdin ”katsoisit vähän eteesi” ja jatkoin pulikoimista. Tyyppi ilmeisesti aisti olemuksestani, että asia ei ollut ihan ok ja jäi odottamaan altaan päätyyn, kun tulen sinne takaisin ja pyysi uudemman kerran anteeksi ja selitteli tapahtunutta. Mutta siis loppu tulemana mustelmainen isku otsassa.

Ja tätä tosiaan aloin selittämään töissäkin ja tuli just niin ”ei mun mies mikään vaimonhakkaaja ole”-olo. Ja siihen päälle vielä muut vammat. Hoh hoh.