En valehtele tippaakaan kun kerron, että en ole ainakaan 12 vuoteen ollut niin leppoisissa fiiliksissä kesälomalle jäädessäni, kuin tänä vuonna. Perin outo oli tuo fiilis, olisin voinut jopa olla jäämättä! Tai ainakin jatkaa vielä duunia tovin. Yleensä, tai oikeastaan aina, nuppi on ollut ennen lomaa sekaisin syystä tahi toisesta. Joko työn, työkavereiden tai esimiehen aiheuttamasta stressistä ja armottomasta vitutuksesta. Aikana ennen kesälomaa ja heti kesäloman jälkeen suurin toiveeni on ollut loukkaantua, sairastua what ever, jotta pääsisin töistä breikkaamaan edes hetkeksi, mieluiten lopullisesti (joskus myös lopullisesti muualtakin kuin töistä).

Viime vuonna tämä haave toteutui parin kuukauden sairauslomalla syvän masennuksen vuoksi. Kun muutaman viikon ajan joka päivä töihin ajaessani ja sieltä pois lähtiessäni päässäni pyöri jatkuvasti ajatus, kuinka ihanaa olisi moottoritiellä 120 km/h vauhdissa ummistaa silmät ja livetä autolla moottoritien pientareelle tajusin vihdoin mennä hakemaan apua.

En olisi vuosi sitten voinut uskoa, että olen näin hyvässä jamassa nyt. Vuoden aikana  on tapahtunut kauan odotettuja positiivisia muutoksia pitkittyneeseen raskaaseen ja hankalaan työtilanteeseen, eikä kaikki ole pelkkää masennuslääkityksen luomaa lumetta... :)