Auto oli huollossa pari kk sitten, koska takaata pohjan kohdalta kuului epämääräistä kolinaa. Vein pajalle tsekattavaksi ja pyysin ilmoittamaan korjausarvion ja kustannuksen ennen kuin tekevät mitään. Muutamasta sadasta oli kyse ja sanoin vielä pohtivani. Siihen remppamies totesi, että joutuu kirjoittamaan auton ajokieltoon, mikäli en korjausta teetä. Teetin siis.

Lomatauon jälkeen auto taas kolisi, vaikka oli rempan jälkeen toiminut muutaman viikon ihan ok. Sitä samaa kolinaa, samassa kohdassa autoa. Soitin  pajalle, kerroin historian ja että taas kolisee. Lupasivat tsekata asap, mutta kehotti tarkistamaan, ettei auton takaluukussa ole mitään sellaista, joka voisi kolinan aiheuttaa. Ooooooooooh, olisko noin sanonut miehelle???!!!! Kai mä nyt erotan kolinan ja ”kolinan”.

No onneksi oli helppo kuitata, että autossani on sellainen lisäominaisuus, ettei sen takaluukkua ole saanut ainakaan viiteen vuoteen auki eikä siksi ole ollut käytössä. :D