Vaikka kuulostaa jotenkin tekaistulta selitykseltä niin silti se kuitenkin on näin: tajusin kuinka iso merkitys liikunnalla on mun hyvinvointiin. Kun katson viikkoja taaksepäin niin huonoimmat hetket ajoittuu niihin kohtiin, kun mulla on ollut joku vamma jonka vuoksi en ole voinut harrastaa liikuntaa normaalitahtiin (2-4 krt/vk). Viikon liikuntatauon jälkeen onnistuin jo yhdellä liikuntasuorituksella saamaan mieleni kohenemaan, ja virtaa myös yrittää seuraavaa liikuntasuoritusta. Negatiivinen kehä vaihtui positiiviseen.  :)

Viime viikolla olisi ollut kyllä ainesta pahempaankin angstiin, sillä toinen vanhempani on saanut itsensä aika heikkoon tilaan (jonkin sortin juoppohulluus…) ja sen johdosta ollut hoidossa toista viikkoa.  Olen tässä vuosien varrella onnistunut kyynistämään itseni eikä tällainenkaan minua pahemmin vavisuta. Olen jopa turhankin pragmaattinen mikä voi kuulostaa välinpitämättömyydeltä ja tunnekylmyydeltä, vaikkei sitä ole. Tämä asia on vaan niin vanha ja loppuun kulutettu:  jos ihminen ei itse ole motivoitunut pysymään erossa viinasta, niin mitä sille voi tehdä?