Tulipa jostain taas mieleeni, kuinka vaikeaa mun oli koulussa oppia kertotaulu. Kapea ja häiriintyvä työmuisti (<- neuropsykologin toteama) ja yleinen kiinnostuksen puute olivat omiaan hankaloittamaan kertotaulun oppimista.

Joo, siis esikoisella on koulussa prosessissa kertotaulut helpoimmasta päästä, ja ope ystävällisesti varoitti tulevista kokeesta. Noh, kakkosta sain vielä pojan harjoittelemaan ja sujuikin kotona suht ok, mutta koulussa tuli hylsy. Seuraavan kahden numeron kertsikokeista meillä ei ollut tietoa, koska tieto oli kirjoitettu open ohjeen mukaan matikankirjan takakanteen, mutta matikankirja ei tullut koskaan oikea-aikaisesti kotiin.

Onneksi kuulin pojan kaverilta seuraavan päivän kokeesta, jonka harjoittelusta ei tullut yhtään mitään. Ensinnäkään siksi, että ihanainen kuopus ei suonut meille rauhallista hetkeä harjoitteluun, mutta myös siksi, että esikoinen ei suostunut – ainakaan sen jälkeen kun ensimmäinen vastaus oli mennyt pieleen. Yritin, yritin, yritin todella kovaa keksiä erinäisiä muististrategioita kertsin oppimiseen, mutta kaikkiin olisi tarvinnut vähintäänkin paperia ja kynää eikä niiden käyttö ilmeisesti ole kokeessa sallittu, kun kyse on päässälaskusta. Toisin sanoen, poika tullee saamaan hylsyn kaikista kolmen ensimmäisen numeron kertotaulusta.

No enhän mä tiedä kuinka sujuvasti ne muut ne osaa, ja kuinka hyvin ne pitäisi osata tässä vaiheessa. Tästäkin kuulen varmasti tarvittavat tammikuussa. Mutta se on mahdollista, että pojalle niiden oppiminen on keskimääräistä vaikeampaa, jos on tässäkin mammansa geenit perinyt...onneksi mammalla on laskukone ja excel käytössään. :D

******

Edit: Haa, pessimisti ei pety! Poika olikin selvittänyt kunnialla toisen kertsikokeen! :)