Varo: sisältää juonipaljastuksia!

Jos haluat lytätä lapsesi jo valmiiksi alhaista itseluottamusta, niin mene katsomaan Tenavat-elokuva.  Tiedän tietenkin taustan: Jaska Jokusella ei vaan homma mene aina ihan putkeen. Silti jotenkin nykypäivän lapsen silmin ja vähemmän kiusaamista sallivan koulumaailman (KiVa) vallitessa, ei mun mielestä tuollaista pitäisi näyttää. Että jollain aina menee pieleen, ja hän joutuu siksi naurunalaiseksi, häntä höynäytetään ja kiusataan. Hänen ajatusmaailmansa pyörii siksi tai sen vuoksi oman epäonnistumisen ympärillä.

Vaikka Hesarinkin arvostelun mukaan elokuva ei pääty niin huonosti kuin se voisi ja sitä on mukautettu nykypäivään paremmin istuvaksi, niin mulle jäi leffasta paska fiilis. Luultavasti lapsellekin, vähintäänkin hämmentynyt. Varsinkin, kun elokuvan aivan loppu päättyi Jaska Jokusen nöyryyttämiseen. Elokuva ei sisältänyt mitään opetuksellista sanomaa, jolla voisi fiksusti perustella leffan juonen. Ennemminkin siitä jäi tunne, että kaikki elokuvassa tapahtuva on täysin totta. No sitähän tietenkin elävässä elämässä tapahtuu, valitettavasti, mutta elokuva teki minusta siitä kaikesta hyväksyttävämpää. Tietenkin aikuisena, huonon itseluottamuksen omaavan lapsen äitinä, minun tehtävänä on selittää lapselleni auki elokuvan pointti, yrittää kääntää negatiivinen positiiviseksi.

Ok, myönnän: tämä osui itselleni hyvin omakohtaiseen, arkaan ja ajankohtaiseen aiheeseen. Moni muu varmaan näkee elokuvan ihan toisenlaisena, ihan vain tavallisena Tenavat-elokuvana, tyypillisine roolihahmoineen.

Jos Jaska Jokunen olisi syntynyt 2000-luvulla, ehkä hänellä olisi AD(H)D-diagnoosi, tai hän olisi todettu asperger-piirteiseksi. Tai sitten Jaska olisi vain laiska, tyhmä ja saamaton. ;)