Saan useammalta ihmiseltä sääliviä katseita ja/tai kommentteja vastaessani ”mitä kuuluu” kysymykseen ”ei tässä mitään, ihan tätä tavallista arkea”. Heidän mielestään kun pitäisi ehkä kertoa, vaikka käyneeni teatterissa, museossa, yleisöluennolla, kahvilla, jonninjoutavassa verkostoitumistapahtumassa tms., jotta minulla menisi hyvin. Sain melkeinpä kuulla riemunkiljahduksia, kun kerroin olevani menossa minilomalle ystäväni kanssa: ”Hienoa, upeata, mahtavaa”, tarkoittaen vihdoinkin tuo tyyppi tajuaa elää ja poistua omasta pienestä kuplastaan.

Ja mitä ajattelen minä ? Vihdoinkin löysin ihmisen, joka on kiinnostunut matkustamaan sinne minne minä haluan. Sellaista on ollut vaikea löytää eikä itsekseen huvita lähteä. Nyt kun sen löysin ja tuli oiva tilaisuus muutenkin, niin totta kai lähden. Kyllähän mä voisin lähteä viikonloppuretkelle Pariisin, opastetulle kierrokselle Panssarimuseoon tai teatteriretkelle Kuopioon (<- vai voisinko sittenkään…?), mutta kun niissä ei ole mitään hohdokasta, ei mitään minua kiinnostavaa. Mieluiten käytän aikani sellaiseen, mistä saan jotain muutakin irti ”kuin matkustamista/tekemistä seurassa”. Fokusoin siis sellaiseen jota todella haluan ja sellaisessa seurassa, jossa todella viihdyn. Ensiksi asia joka kiinnostaa ja siihen seuraa, joka on kiinnostunut samasta asiasta (tai joskus jos ei löydy, niin fiiliksen mukaan voin yksinkin). Ei ihmiset edellä: tyyliin ”kun toi kiva tyyppi on menossa tonne mihinliehumpuukinhaahuilutapahtumaan niin meen mukaan vaikken ole kiinnostunut yhtään koko tapahtumasta” tai ihan pahin mahdollinen on se, että menee johonkin tilaisuuteen  joka ei varsinaisesti kiinnosta, vaikka yksin tai huonossa seurassa vain siksi, koska siellä voi verkostoitua.

En siis ole onneton. En siis kaipaa yhtään enempää kalenterin täytettä enkä sosiaalisia suhteita. Joskus, tai useinkin, riittää että asioista täysin toisin ajattelevia ihmisiä näkee kerran viikossa 20 minuuttia harrastuksen yhteydessä. Nimittäin siinä ajassa ehtii jo alkaa vituttamaan se, ettei ne hiffaa että en kaipaa sellaista hässäkkää mitä he tuntuvat kaipaavaan eivätkä ”voi ymmärtää” miten joku on niin passiivinen. Kieltämättä, heikoimpina hetkinä otan sen aika raskaastikin, vaikka tiedän tekeväni juuri oikein. Harmittaa vain, että joidenkin muiden on vaikea ymmärtää sitä.