Kommuunilomailun kauheus on taas kuumimillaan! Jokakesäinen traditio - ei siis mitään uutta ja yllättävää kenellekään. Ja löydän itseeni taas siitä pisteestä, että mietin hyppäänkö autooni nyt vai heti (tätä tapahtuu useamman kerran yhden päivän aikana). Joskus sitä olen tehnyt, nyt olen enemmän puhunut itsekseni niin tekeväni, kuin tehnyt niin.

Voi olla, että minä kaikista tässä kesäkommuunissa elävistä kärsin eniten tai ainakin tuon kärsimykseni myös muiden tietoon. Toisin kuin muut ajattelevat kyse ei ole esim. tarpeettomasta nalkuttamisen tarpeesta, ilkeydestä, pahansuopaisuudesta, itsepäisyydestä tai periaatteellisesta vastustamisesta VAAN minun periaatteellisuudesta, oikeudenmukaisuuden tajuisuudesta, reiluudesta, lasten etujen tavoittelemisesta, rehellisyydestä, johdonmukaisuudesta ja avoimuudesta. Näin ens alkuun tuli mieleen. Ja tämän tosiasian tajuamattomuus tekee kaikesta vielä paljon vaikeampaa. Minulle.

Kyllä, minä voin äänestää jaloillani, voin olla tulematta ensi kesänä tähän kommuuniin. Luultavasti en sitä kuitenkaan ensi kesänäkään tee, koska kaikesta omasta henkisestä kärsimyksestä ja maksimaalisesta vitutuksesta huolimatta haluan maksimoida lasteni hyvän olon, ja kaikkea ketutustani kompensoi se, että huomaan heidän nauttivan olotilastaan.  Ovat onnellisen tietämättömiä (ainakin pääsääntöisesti) kommuuniasumisen aikuisille aiheuttavista päänsäryistä. 

Hammasta purren, tunti kerrallaan, auton avaimet valmiina takataskussa. 😁⏲🗝 Olkoon se selvitymiskeinoni. 🆘