Tämän kesän syvin monttu (so far) osui eiliselle. Liekö syynä kumuloitunut ketutus, semiodottamattomat erimielisyydet, sadepäivä vai mi(t)kä lie? Joka tapauksessa  rypesin itseinhossa, kiukussa, itsesäälissä, alakulossa, tekemättömyyden synnyttämässä levottomuudessa, tarpeettomuuden olotilassa ja tyhjyyden tunteessa. 

Otin auton avaimet takataskusta, keksin osittain tikusta asiaa ja lähdin asioille pariksi tunniksi. Auttoi vain semisti. Juoksulenkki tihkusateessa ja kovien löylyjen jälkeinen pulahdus vähän hyiseen järveen tihkusateessa auttoi paljonkin enemmän ja jopa eteenpäin. Päivän kruunasi klo 00.01 ipadilta alkanut leffankatseluhetki, saman aikaisesti kuin ukkonen jyrisi yläpuolellamme ja sade piiskasi niin kovasti, että piti ikkuna laittaa kiinni, etteivät lapset herää. The Mist (  http://www.imdb.com/title/tt0884328/ ) pilkkopimeässä mökkimakuuhuoneessa sillä hetkellä teki terää.  

Tänään, aamu kaunoinen, suuria odotuksia päivälle. Onnistuimme toteuttamaan esikoisen kanssa pitkään haaveilemamme retken läheiseen luolaan . Suurista suunnitelmista huolimatta meinasi reissu jäädä puolitiehen paniikkikohtauksen pelossa, kun olisi pitänyt jatkaa matkaa vieläkin ahtaammassa, lismaisemmassa ja epämääräisemmässä. Mutta kiitos satunnaisen kulkijan, joka tuli oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, ja pääsimme perille saakka maan uumeniin hänen peesissä: sen yli 30 metrin matkan ja yli 10 metrin syvyyteen. Lumoavan kaunista ja karmaisevaa! Olin niin häkeltynyt näkemästäni, mutta vielä enemmän esikoiseni kyltymättömästä seikkailunhalusta ja rohkeudesta!  Ja se riemu kun näimme pilkkopimeässä luolassa otsalamppujen valaistuksessa eriskummallisen sienen, kaksi yöperhosta ja lepakon jalan & pienen osan sen kroppaa - wuhuu!!!!! Tämä päivä meni siis ehdottomasti plussan puolelle. 🏞 💯 😊