- Ekaluokkalainen vartavasten huikkas ikkunasta aamulla kouluun lähtiessään, et onhan kaikki kirjat mukana. Joo on, vastaan itsevarmana. Vartin päästä huomaan, eipäs olekaan, vaan siellä se matikan kirja könöttää pojan pöydällä (<- sentäs pöydällä!) ! Laitoin opelle viestin joka tuutista, että lähdenkö tuomaan. Ei vastausta, ja lähdin viemään mutten päässyt kouluun sisälle, joten kirja jäi päiväksi autooni.

- Kummaltakin lapselta jäi eilen yksi läksykirjoista kouluun. Kuopuksella toinen oli mukana, mutta hänellä ei ollut "mitään hajua" mitä tuli läksyksi.

- Kuopuksesta tuli palautetta iltapäiväkerhosta, kun oli katuliiduilla kirjoittellut ne ainoat sanat, jotka oman nimensä lisäksi osaa kirjoittaa (pl. kaksoiskonsonantista jäi toinen konsonantti pois, sana valitettavasti kuitenkin tunnistettavissa). Ja jätän kertomatta mitkä ne sanat ovat, mutta sen kerron, että kotona niiden kirjoittamista ei ole opetettu, eikä sanoja ole kuin erään harvan kerran käytetty.

- Perjantainen viesti esikoisen opelta sai jatkumoa heti maanantaina. Enää ei tyytynyt odottelemaan, vaan ehdotti palaveriaikoja koulupsykologin ja erityisopen kanssa. Ei ole vastannut viimeisimpään viestiini ja itsekseni mietin, että onko se joku "enjaksaenääkuunnellatonäidinselityksiä" -statement, sillä eilenkin poju oli sanonjensa mukaan vähän kekkuloinut.

Joku voisi sanoa/ajatella, että tästä suunta on vain ylöspäin. Voisinpa olla optimisti. Toki onhan tässä tätä arkea eletty vasta kaksi viikkoa ja hetken väistämättä kestää, että kaikki asettuu uomiinsa mm. uudet kellonajat, ekaluokkalaisen hapuilu ja uuden opettelu, lasten lukujärjestykset ja esikoisen iltapäivät. Koko ajan pitäisi olla valppaana, muistaa tsekata aikatauluja ja koordinoida että lapset liikkuvat oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja oikeiden välineiden kanssa. Sitten aikuisten pitää vielä siinä välissä pitää huolta omista jutuistaan.

Ehkä kuitenkin annan syksylle vielä mahdollisuuden, koska vaihtoehtoja ei taida olla. :D