Poistuin tänään puolittain pakosta hyvin pieneksi kutistamaltani reviiriltä. Samalla kuplastanikin. Oli avartavaa ja jollain tapaa voimaannuttavaakin! Erityisesti kuplasta ulos tulo. Sisäisestä maailmastani, ajatuksistani, ulos tulo. Ei kaikki ole niin kuin kuvittelen, ei niin pahaa kuin kuvittelen.

Käyn suurempien ihmismassojen keskellä nykyään hyvin harvoin. Jos mä sellaisen keskelle joudun, yleensä alkaa angstaamaan aika pian ja haluan mahdollisimman nopeasti kotiin. Pienessä rajatussa joukossa - hyvin valikoidussa seurassa, viihdyn hyvin valikoitujen toimintojen parissa. Nekin mä olen viime aikoina vetänyt ihan minimiin. Mä en ole halunnut tavata ketään, en missään. Tämänpäiväseenkin mä ilmoittauduin hyvin varauksella ja nihkeästi kolme viikkoa sitten, koska mun oli mahdoton tietää silloin, mikä mun fiilis on tänään.

Normaalit angstit oli poissa, fiilis sopivasti kepeä ja periaatteessa olisin hyvinkin voinut viihtyä pidempään. Eikä tähän tarvittu edes alkoholia! 🤔 Tosin olisi tehnyt mieli, mutta tein siinä mielessä väärän valinnan aamulla. Alkottomuuteni yllätti varmaan yleisönkin. Voi olla, että romahdus kolkuttaa jo oven takana. Mutta voi myös olla, että pureksimani pieni mustaherukan makuinen pilleri ei päästäkään mua romahtamaan?! Tai sitten tää oli vain sattumaa.