Älä sano ääneen, jos et todella tarkoita sitä.

No en...mä...tahallani. Mä tarkoitan sitä mitä sanon, mutta mä en voi sille mitään, että tilanne muuttuu heti pian sen jälkeen toiseksi. Haluaisin niin paljon, että sen minkä olen todennut tapahtuneen ja ääneen lausunut, olisi totta. Pysyisi. Säilyisi.

Sitten taas vituttaa, että miksi aina näin? Pitäisikö lopettaa tulkitseminen ja antaa vaan olla. Yrittää mennä eteenpäin ajattelematta. Ei tarvitsisi pettyä, oli suunta sitten mikä hyvänsä, koska se itse muutos on se, mikä eniten vituttaa. 

Ei taida onnistua, sanon taas, ja kokemuksestapa hyvinkin tämän tiedän. 

Ja, vielä päälle: joku sanoo "pöö", joku toinen "huhuu", ja vaikka joku "moi". Yhdellä neutraalit kasvonilmeet, toisella pilke silmäkulmassa ja mitä kaikkea jollain kolmannella voi ollakaan.

Ei helpota ei.