Happi kulkee kutakuinkin normaalisti, ei pakonomaista liikehdintää ja ajatuksetkin jossain määrin järkeviä - jopa lievää optimismia ilmassa. Ehdinkö nauttia noista fiilareista peräti kaksi päivää, kunnes...

Niin se vaan menee.

En jaksa enää ees ihmetellä, miksi mulle aina käy näin. Kai mä olen niin karaistunut. Tottunut, vaikka epäonni tuleekin aina puskista. Kyllähän siihenkin voi tottua, jos se tapahtuu tarpeeksi monta kertaa.

Toistaiseksi ei ainakaan mitään tulipaloakuuttia, ei sellaista joka tässä ja nyt sais mut hyperventiloimaan ja sydämen pamppaamaan. Ei, vaikka oikein ajattelemalla ajattelisin. Taitaa  se sittenkin olla joku hähmäinen defenssi. Sen ahdistuspillerin, jonka mä muutenkin olisin ottanut, otin. EI pitänyt kuitenkaan ottaa toista.

Mutta siis jotain sellaista, joka kulkee mukana, jonka takia on oltava valppaana. Tarkkana. Mutta kuitenkin pitäisi olla ajattelematta liikaa.

IMG_1215.jpg