Ei tarvii olla perjantai 13 pv, riittää kun on perjantai. Tai varmaan loppujen lopuksi kelpaa mikä tahansa viikonpäivä.

Edellisestä isommasta uutisesta onkin aikaa jo kaksi viikkoa. Johan mä melkein osasin odottaakin! Tämä nyt pahin pitkään aikaan - pahin ikinä aiemmin - ennen sen viimeistä vaihetta.

Tuli käänteentekevä puhelu.

Tiesin, että mulle ei ole kerrottu koko totuutta. Kunnioitan tätä päätöstä, vaikka mua ei yhtään haittaisi olla ajantasalla. Toisaalta on ollut tiedossa nämä mun lukuisat muut stressorit ja ehkä nyt oli sopiva hetki tehdä päänavaus. Sellaista seesteistä hetkeä mun elämässä ei taida olla, että ylimääräiselle paskalle varsinaisesti olisi tilaa. Nyt tänään, oli pienen pieni rakonen joka täytettiin. Sellainen hetki, että uutinen ei romahduttanut mua lopullisesti.

Mietin, että miten jokupelleikinä viitsii sanoa, että optimismi ja posiitiivinen ajattelu vie pidemmälle. Miten vitussa voi ajatella positiivisesti, jos maailma heittää paskaa niskaan säännöllisesti? Niin no, voinhan mä sulkea silmäni ja korvani, ja olla optimistinen: kyllä omaisen kuolema kohtaa vasta kahden vuoden päästä eikä esim. lähikuukausina. Voi kuinka lohduttava tapa ajatella! Varsinkaan kun se ei ole totta.

Taannoisella psykologikäynnillä tuli vuodatettua sitäkin, miksi aina mä?  Miksi aina mulle? Kaikki. Paska. Siihen mä en saanut vastausta, mutta psykologi piti mun selvitytymisstrategiaa toimivana. Päivä kerrallaan, otetaan asiat vastaan sellaisina kun ne nyt sillä hetkellä on. Ei kannata täyttää päätä yhtään millään ylimääräisellä ja ei ainakaan sellaisella, mihin itse ei voi mitenkään vaikuttaa. Että näin mennään eteenpäin - jo kaulaa myöten kakassa!