Unohtaa menneet, katsoa maailmaa uusin ja puhtain silmin? Menneisyys, vaikkei ole poistunut mihinkään, on kuitenkin turha taakka, joka saattaa synnyttää ennakkoluuloja ja jopa väärinymmärryksiä.

Ymmärrän kyllä asian toisen puolen, ja kaikki mahdolliset puolet. Hyvinkin.

Mutta voisko sitten vaikka puhua? Suoraan. En oo särkyvä, vaikka olenkin. Puhuminen on ihan sallittua, jopa suotavaa, ei aiheuta hätää. En mä siitä mene rikki. Yleensä puhuminen asiasta kuin asiasta on paljon parempi kuin puhumattomuus, koska mä kuitenkin aistin sen kaiken. Ihminen mäkin vain olen, en kristallimaljakko kristallisella jalustalla.