Selvästi heikentynyt työmuisti on ehkä ihan pikkuriikkisen parantunut. Ei tarvii enää ottaa nappii joka työpäivän jälkeen. Ei tarvii hyperventiloida kesken työpäivän (salaa). Ei tarvii toistaa pakkomantraa ahdistuksen lievittämiseksi. Ei tarvii herätä (niin pahasti) yöllä ahdistaviin ajatuksiin, jotka jää junnamaan päähän, tai vähintäänkin aamulla liian aikaisin. Ei tarvii nostaa tasaavan annosta kuukauden välein, kun masisfiilis ei ole päässyt niin terävästi puskemaan läpi.

Kuulostaako hyvältä? No ainakin paremmalta. Ehkä?

Mä sanon: ehkä selviän. En uskalla sanoo, että SELVIÄN. Sellaisia niin voimakkaita ryöpsähdyksiä tulee aika ajoin ja ne vie mennessään toivon, mutta onneksi ne ei kestä liian kauan.

Kokonaista musta ei saa, mutta saisko edes vähän vähemmän rikkinäisen?