Tuli ihan konkreettisesti taas todistettua miten huono yöuni vaikuttaa keskittymiskykyyn.

Eilen sen sijaan, että mä olisin buustannut untani uninapilla, päätin loikoilla toista tuntia pimeässä peiton alla miettien kaikkea epäoleellista. Onneksi vähemmän kurjaa kuin yleensä - muutoin olisin varmaan turvautunut siihen nappiin. 

Ennen tätä pohdintasessiota mä makasin Ipadin kanssa sängyssä ja katselin jotain vähemmän hempeän aihepiirin elokuvaa. Ties kuinka mones yritys päästä leffa loppuun, kun aina mä olen nukahtanut kesken katselun. Näin nytkin, silmät vaipuivat jatkuvasti kiinni, mutta silti mä eilen pääsin maaliin. Olin optimisti ja ajatellin, että unen on pakko tulla nopeasti, kun leffan ääressäkin oli niin kova pilkkikisa. Vaan ei tullut ei.

 

                                     IMG_1272.jpg       

 

Tänään sitten...tuntui aivan stanan turhauttavalta tuijottaa jotain yksinkertaista työjuttua ymmärtämättä mitään tai ainakaan osaamatta kovin tehokkaasti työstää sitä eteenpäin oikealla ratkaisulla. Kai se taas oli sitä hyvinkin tuttua pään seinään hakkaamista. Sitä kun on tullut harrastettua enemmänkin viime kuukausina - ja ihan ilman minkäänlaista univajetta.

Kun huomaa tekevänsä aivan simppeleitä ajatusvirheitä aina uudestaan, niin se vähentää luottoa oman työn oikeellisuuteen. Tarkistan, tarkistan, tarkistan. Unohdan, unohdan, unohdan. Tarkistan, en tajua, ja niin pois päin. Pääsin mä jonkinlaiseen maaliin päivän päätteeksi, mutta en uskaltanut jatkaa lopulliseen maaliin, kun luultavasti joutuisin huomenna ihmettelemään virheellisiä räpellyksiäni. Sitten kun ei pääse lähellekkään itse asetettuja päivän tavoitteita niin voin sanoa, että kyllä työpäivän päätteeksi vituttaa. Onneksi siitä toipuu nopeasti, koska on niin väsynyt, ettei jaksa välittää.